8. Läheisille

Monet miettivät, miten voisivat auttaa parhaiten tunne-elämältään epävakaata läheistä ja tekevät kaikkensa, jotta läheisellä olisi parempi olla. Aina, kun läheinen sairastaa, voi itsekin tarvita paljon tukea. Onkin tärkeää muistaa pitää huolta omasta jaksamisesta ja oppia tunnistamaan omaa hyvinvointia lisääviä tekijöitä ja priorisoida itsestä huolehtimista. Harjoittelemalla kommunikoimaan suoraan ja rehellisesti omasta jaksamisesta pidät huolta sekä omista voimavaroistasi että suhteestasi läheiseesi. 

Tunne-elämältä epävakaan impulsiivinen reagointi tai itseen tai muihin kohdistuva haitallinen käytös voi herättää vaikeita tunteita, huolestuttaa ja kuormittaa läheistä. Jos epävakaus kuormittaa sinun ja läheisesi suhdetta voimakkaasti, läheisenä voit hakea apua ja tukea esimerkiksi omaisyhdistyksistä ja niiden vertaisryhmistä.  

Palautuminen

Riittävä palautuminen on edellytys hyvinvoinnille. Palautuminen tarkoittaa sitä, että keho ja mieli elpyvät kuormituksesta. Kuormitusta ei tarvitse kuitenkaan vältellä. Kuormituksen ja palautumisen tasapaino pitää mielialan hyvänä ja kehon kunnossa. 

Oli kuormitus sitten mieluisaa tai epämieluisaa, fyysistä tai psyykkistä, on hyvä pitää mielessä muutama nyrkkisääntö: 

1. Mitä pidempään jokin asia toistuu samanlaisena, sitä kuormittavampi se on. 
2. Mitä suurempi ja äkillisempi jokin muutos on, sitä kuormittavampi se on.
3. Kuormituksesta palautuu tekemällä erilaisia asioita kuin mistä kuormitus on aiheutunut. 

Fyysinen ja psyykkinen palautuminen ovat yhteydessä toisiinsa. Jos mieli on kuormittunut voi huomata, ettei jaksa fyysistäkään rasitusta tavalliseen tapaan ja päinvastoin. Oma kuormittuneisuus voi näkyä esim. ärtyneisyytenä, voimattomuutena ja univaikeuksina.  

Kehon palautumisen kannalta tärkeimpiä ovat monipuolinen ravinto, itselle mieluinen liikunta sekä riittävä uni. Mieli taas palautuu parhaiten, kun saa olla yhteydessä itselle tärkeisiin ihmisiin sekä tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Läheisen tukeminen voikin parhaimmillaan rikastuttaa omaakin elämää. Toisaalta mieli kaipaa myös omaehtoista tekemistä, eli tekemistä, jonka voi määritellä itse, sekä mahdollisuuksia oppia uutta tai kehittyä esimerkiksi harrastustoiminnan parissa. 

Omaa jaksamista sekä palautumista havainnoidessa on hyvä pitää mielessä, että palautumista ei tarvitse lähteä suorittamaan eikä siitä tulisi ottaa paineita. Parhaimmillaan omien kuormituksen merkkien ja palautumistapojen tunnistaminen auttaa tasapainoittamaan arkea.  

Omista rajoista kiinni pitäminen ja kieltäytyminen asioista, joita ei halua tehdä, voi herättää toisessa voimakkaita tunnereaktioita ja niiden mukaista käyttäytymistä. Joskus läheiset saattavatkin pelätä epävakauteen liittyviä tunnepurkauksia ja niitä varoessaan ajautua asettamaan toisen tarpeet toistuvasti omien tarpeiden edelle. Jotkut ovat tottuneet suorittamaan ja kantamaan vastuuta liiallisesti ja tätä roolia voi olla hankala tiputtaa harteiltaan. 

Taipumus ottaa toisen tunteita kannettavakseen ja suojella itseään tai toista vaikeilta tunteilta on pitkällä aikavälillä kummallekin haitallista. Silloin, kun ei tee asioita, joita itse haluaa tai tarvitsee, vaan auttaa läheistään yli omien voimavarojen, alkaa kertyä kiukkua ja turhautumista autettavaa kohtaan.  

Omista rajoista kiinni pitäminen auttaa pysymään myötätuntoisena ja ystävällisenä läheistä kohtaan. Pitkällä aikavälillä johdonmukainen rajojen asettaminen myös luo ennustettavuutta ja turvallisuuden tunnetta, joita epävakaudesta kärsivä henkilö tarvitsee ihmissuhteissaan.  

Vahvista omia rajojasi pohtimalla, missä määrin voit auttaa läheistäsi, ja kommunikoimalla läheisellesi selkeästi. Tuen ja avun perustana on avoin ja reilu vuorovaikutus kaikkia kohtaan. Voit kertoa hänelle suoraan, millaisiin asioihin olet valmis: miten voit olla avuksi, mihin aikaan ja miten olet tavoitettavissa, mitä asioita voit hoitaa tai millainen käytös on mielestäsi hyväksyttävää. Jos tunnet itsesi väsyneeksi, sinulla on muuta menoa tai et halua tehdä jotain asiaa, rohkene sanoa ei. Sinulla on oikeus omaan elämään ja omaan aikaan, eikä sinulla ole velvollisuutta olla aina saatavilla ja tavoitettavissa. Et voi kantaa vastuuta läheisesi tunteista, tunnereaktioista ja käyttäytymisestä eikä toisaalta hän ole vastuussa siitä, että sinun rajasi eivät ylity häntä auttaessasi. 

Omia rajoja voi vahvistaa myös huolehtimalla, että itselle tärkeille asioille on aikaa ja tilaa omassa arjessa. Esimerkiksi ystävät ja harrastukset voivat toimia rajoina, jotka suojaavat siltä, että läheinen ihmissuhde ei muutu liian hallitsevaksi. Mitä paremmin tuntee itsensä, tunnistaa omia tunteitaan ja osaa kuulostella omia tarpeitaan, sitä helpompaa on toimia niin, ettei ylitä omia rajojaan.

Niin tunne-elämältään epävakaalle kuin hänen läheiselleen on hyödyllistä saada luotettavaa tietoa tunne-elämän epävakaudesta ja sen hoidosta. 

Tunne-elämän epävakauteen liittyy monenlaisia väärinkäsityksiä tai uskomuksia, jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti hoitoon ja ihmissuhteisiin. Läheisen on hyödyllistä oppia tarkastelemaan omia uskomuksia ja tulkintoja sekä niiden herättämiä tunteita ja toimintayllykkeitä.  

Vaikka tutkimustiedon valossa tiedetään, että epävakaudesta on hyvät mahdollisuudet toipua, uskoo silti moni, että tunne-elämän epävakautta ei voi muuttaa. Jos läheisenä ei itse usko muutoksen mahdollisuuteen, ei välttämättä pysty tukemaan läheistä muutoksen tekemisessä. Halu suojella läheistä pettymyksiltä saattaa jopa johtaa siihen, että tiedostamattaan on läheisen muutoksen tavoittelun ja toipumisen esteenä. 

Käsitykset, että epävakaat henkilöt ovat hankalia, toimivat tahallaan tavoilla, jotka harmittavat muita, tai vain hakevat huomiota toiminnallaan, ovat valitettavan yleisiä. Tällaiset suhtautumistavat näkyvät esimerkiksi silloin, kun tunne-elämältään epävakaan kokemuksia ja kertomaa ei oteta todesta. Kun hankalaa käyttäytymistä oppii tarkastelemaan nimenomaan tunnesäätelynvaikeutena voi vuorovaikutukseen tulla myötätuntoa ja hyväksyntää. On aivan eri asia ajatella, että toiselta puuttuu tunnesäätelyntaitoja, hän ei ehkä osaa ilmaista tunteitaan suoraan tai ei edes itse ymmärrä tunnekokemustaan kunnolla ja siksi ajautuu toimimaan haitallisilla tavoilla kuin että hän vain on hankala. 

Tunnesäätelyn taitoja voi oppia mutta siihen epävakaa tarvitsee tukea niin läheisiltään kuin ammattilaiselta. Tunnesäätelytaitojen opettelemisessa auttaa, kun keskustelee avoimesti tunteista, nimeää ja kuvailee omia tunteitaan ja osoittaa myötätuntoa ja kiinnostusta toisen oppimista kohtaan. Voitte keskustella tämän tieto-ohjelman asioista yhdessä ja pohtia, miten ne kuvastavat läheisesi tunnemaailmaa ja elämää.  

Läheisenä sekä omaan että toisen tilanteeseen kannattaa koettaa suhtautua hyväksyvästi. Hyväksyntä ei tarkoita sitä, että ongelmista tai vaikeista kokemuksista tulisi pitää tai että jäisi niiden edessä passiiviseksi. Tosiasioiden hyväksyntä sellaisina kuin ne ovat jättää tilaa kaikille tunteille, myötätunnolle ja toiminnalle, joka vie kohti ratkaisuja. 

Joitakin asioita on vaikeampi hyväksyä kuin toisia. Esimerkiksi se, millainen sää tänään on, on todennäköisesti helpompi ottaa mukavana, neutraalina tai ikävänä tosiasiana, kuin se, että läheisen kanssa on ollut riitaa tai että oma olo on väsynyt, huolestunut tai suuttunut. Mutta omat ja toisen tunteet voi koettaa hyväksyä sään tavoin mukavana, neutraalina tai ikävänä tosiasiana. 

Miten hyväksyä? 

• Jotta voit hyväksyä tunteet, niille tulee antaa tilaa ja aikaa. Siispä pysähdy: lopeta hetkeksi kaikki tekeminen. Kiinnitä huomiosi lempeästi siihen, mitä koet juuri nyt. Millaisia ajatuksia huomaat mielessäsi, mitä tunteita voit huomata mielessäsi ja kehossasi?  
• Koeta huomata, ryhdytkö mielessäsi tuomitsemaan ajatuksiasi ja tunteitasi (“ei näin saa ajatella”, “onpa naurettava tunne”, “mitä minä oikein tässä valitan?”). Tällaiset tuomitsevatkin ajatukset on hyvä vain koettaa laittaa merkille. Niidenkään ilmestymisestä mieleen ei tarvitse moittia itseään.  
• Itseltään voi kysyä, mihin asioihin tässä hetkessä voin vaikuttaa ja mihin en. Niihin asioihin, joihin ei voi vaikuttaa, kannattaa todeta: “Nyt on näin. Tämä tuntuu minusta ikävältä ja haluaisin voida muuttaa asioita. En voi tälle asialle kuitenkaan juuri nyt mitään.” 
• Kiinnitä huomiosi siihen, mihin voit vaikuttaa ja millainen toiminta olisi tilanteessa arvojesi mukaista ja tarvittaessa käytä ongelmanratkaisutekniikoita. On helpompi hyväksyä ikävänkin tuntuisia asioita, kun tietää tekevänsä sen, mitä voi tehdä.  

 Voit kertoa suoraan, jos et hyväksy läheisesi toimintaa, mutta samalla painottaa, että läheinen on silti tärkeä ja rakas. Se, että ei hyväksy, on eri asia kuin että jättäisi läheisen yksin ja ilman tukea tai turvaa. Tällainen dialektinen lähestymistapa, jossa asioiden vastakkaiset puolet voivat olla olemassa yhtä aikaa, kannattaa omaksua ja siihen voi kannustaa läheistäänkin.  

Usein paras tapa auttaa ketä tahansa vaikeassa tilanteessa olevaa, on tukea häntä arjen perusasioissa. Etenkin silloin, kun toisella on akuutti kriisi päällä, kaikkein tärkeintä on huolehtia riittävästä unesta, syömisestä, lääkityksestä, jos sellainen on määrätty, ja päihteiden käytön välttämisestä. Läheistä voi myös kannustaa liikkumaan ja tekemään muita itselleen mielekkäitä asioita. Tukena voi olla tekemällä näitä asioita myös yhdessä. 

Omalla toiminnallaan ja kommunikoinnillaan läheinen voi olla myös tärkeä turvan lähde epävakaalle. Se, että läheinen on johdonmukainen ja luotettava, on ensiarvoisen tärkeää, sillä epävakauteen voi liittyä merkittävää turvattomuuden tunnetta ja vaikeutta sietää muutoksia. Läheisenä voi auttaa luomaan arjen rutiineja esimerkiksi sopimalla, milloin näette seuraavan kerran, milloin käytte ruokakaupassa tai menette kävelylle. Muutoksista on hyvä viestiä hyvissä ajoin ja kannattaa varautua myös antamaan tilaa muutoksen herättämille tunteille.  

 

Tunne-elämän epävakauteen liittyy usein kokemuksia epäonnistumisista ja muiden ihmisten negatiivisesta suhtautumisesta. Rehellinen positiivinen palaute ja kannustaminen voivatkin olla tarpeellisia ja tervetulleita korjaavia kokemuksia.  

Monilla voi olla myös kokemuksia siitä, että heidän kokemustaan ja tunteitaan ei ole kuultu ja otettu tosissaan. Epävakauteen voi liittyä toistuneita kokemuksia siitä, että jotakin tiettyä tunnetta ei ole saanut näyttää tai tuntea, ja tunteen avoimeen ilmaisuun voi edelleen liittyä pelkoa tai häpeää. Tällöin tarvitaan paljon vahvistusta sille, että haavoittuvia tunteita on turvallista ja sallittua ilmaista. Validoinnilla osoitetaan toiselle, että hänen kokemuksensa on todellinen ja ymmärrettävä ja että tunteessa, jota hän tuntee, ei ole mitään väärää tai hävettävää. Itselle tai muille haitallista käyttäytymistä ja tulkintoja ei kuitenkaan tule validoida.