Digimielen löytää kevään messuilta

Kevään edetessä on tullut aika jalkautua Helsingin ulkopuolelle, jotta tuotetut materiaalit löytäisivät vielä laajemmin käyttäjänsä. Tavoitteemme on, että kuka tahansa voisi löytää Digimielen verkkosisällöt ja saada niistä tietoa ja tukea oman hyvinvoinnin tukemiseen, läheisen haasteiden ymmärtämiseen tai omien asiakkaiden tai potilaiden auttamiseen.

Ihmisiä messuilla.
Kuvaaja: Teemu Rasi Kuva: Teemu Rasi

Jalkautuminen Helsingin ulkopuolelle

Digimielen toimintamallien jalkauttaminen keskittyi alkuvuoden aikana vahvasti tiedon jakamiseen Helsingin kaupungin sisäisissä yksiköissä. Osallistuimme eri sotealan yksiköiden tapaamisiin ja työryhmiin sekä järjestimme mm. omahoito-ohjelmien käyttöön liittyviä koulutuksia ja kokemuksellisia harjoitehetkiä kaupungin soteammattilaisille.

Viime viikolla käänsimme kokan kohti Päijät-Hämettä ja starttasimme kevään tapahtumaputken aurinkoisessa Lahdessa. Digimieli osallistui kaksipäiväisille LabWellTech-hyvinvointiteknologiamessuille, jotka järjestettiin Lab-ammattikorkeakoulun Mukkulan kampuksella. Messuilla kohdattiin niin soteammattilaisia ja hyvinvointiteknologianalan yrittäjiä ympäri Suomea kuin Labin opiskelijoita ja henkilöstöä.

LabWellTech-messut olivat kaikin puolin positiivinen kokemus. Messupäivien aika päästiin keskustelemaan meidän tuottamista sisällöistä, mutta ennen kaikkea kävimme kiinnostavia keskusteluja muiden esittelijöiden sekä messuvieraiden kanssa teknologian ja mielenterveysosaamisen yhdistämisestä sekä teknologisten ratkaisujen mahdollisuuksista ihmisten mielen hyvinvoinnin edistämistyössä.  

Loppukevään messut ja tapahtumat 

Huhtikuussa Digimieli on aktiivisesti mukana opiskelijoiden mielenterveysviikon tapahtumissa. Viikon teemana on kohtuus. Tiistaina 18.4. klo 14.15-15.00 pidämme Kesytä ahdistus kehollisin keinoin –webinaarin. Webinaari on maksuton ja avoin kaikille toisen asteen opiskelijoille sekä korkeakouluopiskelijoille. Mukaan pääsee ilmoittautumaan täällä. Opiskelijoiden mielenterveyspäivänä jalkaudumme Metropolian Myllypuron kampukselle ja otamme osaa opiskelijoiden mielenterveystorille.  

Vapun jälkeen suuntaamme Tampereelle sotealan Tervesos –messuille, jonka teemana on ihmislähtöisten palveluiden varmistaminen. Heti Tervesos-messuja seuraavalla viikolla osallistumme Päihdepäiville Helsingissä. Päihdepäivien teemana on tänä vuonna Uuden äärellä: menetelmiä ja kohtaamisia.  

Ja viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä järjestämme soteammattilaisille ja muille mielenterveysongelmista kärsivien kanssa työskenteleville teamsissä 9.5.2023 maksuttoman Digitaaliset menetelmät mielenterveystyössä -webinaarin. Koulutuksessa meillä on mielenkiintoisia puhujia ja monipuolisia työpajoja! Kurkkaa ohjelmaa ja ilmoittaudu mukaan täältä

Kohtaamisiin!